Etsi

Bayer saattaa päätökseen Environmental Science Professional -liiketoimintayksikkönsä myynnin Cinvenille

Yksikkö jatkaa toimintaansa itsenäisenä yrityksenä nimeltään Envu

Print page

Leverkusen, 5. lokakuuta 2022 – Bayer on saattanut päätökseen Environmental Science Professional -liiketoimintayksikkönsä myynnin kansainväliselle pääomasijoitusyhtiölle Cinvenille. Yritykset olivat tehneet sopimuksen kaupasta maaliskuussa. Yrityskaupan solmimisen ehdot, joihin kuului viranomaishyväksynnän saaminen, on nyt täytetty. Liiketoimintayksikön myynti oli noin 600 miljoonaa euroa vuonna 2021, ja sen ostohinta oli 2,6 miljardia Yhdysvaltain dollaria (2,6 miljardia euroa).

 

”Kiitämme Environmental Science Professional -yksikön työntekijöitä heidän usean vuoden sitoutumisestaan ja siihen liittyvästä Bayerin menestyksestä. Cinven on vahva uusi omistaja, joka on sitoutunut tukemaan yrityksen pitkäaikaista kasvupotentiaalia ja henkilöstöä”, sanoo Rodrigo Santos, Bayer AG:n johtokunnan jäsen ja Crop Science -yksikön johtaja. ”Me Crop Science -yksikössä voimme keskittyä ydinliiketoimintaamme eli maatalouteen ja kasvustrategiamme tuloksekkaaseen toteuttamiseen.” Bayer käyttää yrityskaupan nettotuoton nettorahoitusvelkojensa vähentämiseen.

 

Divestoidun yksikön on määrä jatkaa toimintaansa itsenäisenä yrityksenä nimeltään Envu. Yritys on maailman johtava toimija alallaan. Se tarjoaa ratkaisuja tuholaisten, tautien ja rikkakasvien torjuntaan muilla kuin maatalousaloilla, kuten taudinaiheuttajien torjunnassa, ammattimaisessa tuholaisten torjunnassa, kasvillisuuden hallinnassa, metsätaloudessa sekä nurmi- ja koristeviljelyssä. Sen päätoimipaikka sijaitsee Yhdysvalloissa Pohjois-Carolinan Caryssa, ja se toimii yli 100 maassa. Yhteensä lähes 900 työntekijää siirtyy Bayerilta Envuun.

 

”Envu on maailman johtava toimija erittäin houkuttelevalla ja ratkaisevan tärkeällä alalla. Kiitämme Bayeria luottamuksesta Cinveniin. Bayer on luonut vahvan perustan, jota aiomme kehittää investoimalla siihen merkittävästi”, sanoo Pontus Pettersson, Cinvenin partneri. ”On hienoa, että Cinven pääsee kehittämään itsenäistä, toimintansa keskittänyttä yritystä. Cinvenillä on hyvät edellytykset jatkaa innovaatioiden edistämistä ja kasvun vauhdittamista esimerkiksi tarjoamalla digitaalisia ja datapohjaisia ratkaisuja. Se voi myös laajentaa tuoteportfoliota edelleen luomalla innovatiivisia ja kestäviä ratkaisuja asiakkailleen.”

 

 

Tietoa Envusta

Vuonna 2022 perustettu Envu on uusi yritys, jonka toiminnan perustana on vuosien Bayer-kokemus. Sen ainoana tarkoituksena on terveellisten ympäristöjen edistäminen kaikkia varten, kaikkialla. Envu tarjoaa erityispalveluja seuraaville toiminnoille: ammattimainen tuholaisten torjunta, metsätalous, koristeviljely, golfkentät, teollinen kasvillisuuden hallinta, nurmikot ja maisemointi, hyttysten torjunta ja laitumet. Kaikilla liiketoiminta-alueilla Envun työ keskittyy kemiaan ja siihen liittyviin asioihin. Yritys laatii yhteistyössä asiakkaiden kanssa innovatiivisia ratkaisuja, jotka toimivat niin tänään kuin pitkälle tulevaisuuteen. Envun portfolioon kuuluu yli 180 luotettua ja tunnettua tuotemerkkiä. Yrityksen palveluksessa on lähes 900 henkilöä. Se toimii yli 100 maassa, ja sillä on neljä maailmanlaajuista innovaatiokeskusta. Lisätietoja on Envun verkkosivustolla.

 

Tietoa Bayerista

Bayer on maailmanlaajuinen yhtiö, jonka ydinosaaminen on Life Science -alalla terveydenhuollon ja ravinnon parissa. Sen tuotteet ja palvelut on suunniteltu edistämään ihmisten ja maapallon hyvinvointia. Ne tukevat työtä, jolla pyritään vastaamaan maailman kasvavan ja ikääntyvän väestön mukanaan tuomiin suuriin haasteisiin. Bayer on sitoutunut edistämään kestävää kehitystä ja luomaan positiivisen vaikutuksen liiketoimintayksiköillään. Konserni pyrkii myös lisäämään kannattavuuttaan ja luomaan arvoa innovaatioiden ja kasvun kautta. Bayer-brändi edustaa luottamusta, luotettavuutta ja laatua kaikkialla maailmassa. Tilikaudella 2021 Bayerin palveluksessa oli noin 100 000 henkilöä ja sen myynti oli 44,1 miljardia euroa. Tutkimus- ja tuotekehityskulut ennen erikoiseriä olivat 5,3 miljardia euroa. Lisätietoja on osoitteessa www.bayer.com.

 

Tietoja Cinvenistä

Cinven on johtava kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö, joka keskittyy maailmanluokan maailmanlaajuisten yritysten kehittämiseen. Sen rahastot sijoittavat kuuteen keskeiseen sektoriin: yrityspalvelut, kuluttajapalvelut, rahoituspalvelut, terveydenhuolto, teollisuus ja TMT (teknologia, media ja tietoliikenne). Cinvenillä on toimipaikat Lontoossa, New Yorkissa, Frankfurtissa, Pariisissa, Milanossa, Madridissa, Guernseyllä ja Luxemburgissa. Cinven suhtautuu vastuullisesti portfolionsa yrityksiin, niiden työntekijöihin, toimittajiin, paikallisiin yhteisöihin, ympäristöön ja yhteiskuntaan. www.cinven.com

 

 

Median yhteydenotot:

Bayer AG

Dr. Rolf Ackermann, puhelin +49 214 30-41782

Sähköposti: rolf.ackermann@bayer.com

 

Envu

Jennifer Poore, puh. +1 919 475-5814

Sähköposti: jennifer.poore@envu.com

 

Sijoittajien yhteydenotot:

Bayerin sijoittajasuhteiden tiimi, puhelin +49 214 30-72704

Sähköposti: ir@bayer.com

www.bayer.com/en/investors/ir-team